Minna neuloo

soitan, laulan, neulon, opetan, kokkaan, neulon, huolehdin lapsista, käyn kävelyllä, neulon, katson jalkapalloa ja neulon

Nimi: Minna
Sijainti: Pirkanmaa, Finland

maanantaina, marraskuuta 28, 2005

Askarteluviikonloppu

Teimme lauantaina koko päivän hommia, että saimme vireillä olleet joululahjat valmiiksi. Isot pojat tekivät vanhemmilleen tarjottimet ja mummo saa servettitelineen. Servettitekniikalla tulee hienoa ja maaleista saa upeita värejä sekoittamalla. Pipsa antaa tilkkulintunsa opelle, joka jää äitiyslomalle perjantaina.
Minulla taas on vireillä monta asiaa. Tänään ryhdyin virkkaamaan yhdelle kovapäälle pipoa mustaharmaasta Rustikasta. Ei ole pipoa päässä näkynyt viime päivinä... Koiranpukuun käytän kaikki sini- ja harmaasävyiset jämäveljekset. Siitä tulee kyllä ehkä vähän iso. Koira kasvaa onneksi vielä.
Tumman punaisesta Kittenistä ja fuksian punaisesta Funnysta tulee keepin tapainen jouluksi, mustien vaatteiden piristäjä. Teen ihan suoran kappaleen ja laitan edestä sitten jollain soljella kiinni. Kolmannet pilkkihanskat valmistuivat Jussista. Rupesi jo sormien teko tympimään ja muistin lukeneeni sormikaspuikoista. Mahtaisikohan niitä saada bambuna?
Tein yhden pipon lyhennettyjen kerrosten tekniikalla. Ohje oli Suuri Käsityölehden numerossa 8/2005. Mutta kun joutuu niitä ohjeita aina sorvaamaan itselle sopivaksi, niin piposta tuli hassun muotoinen. Yritän sitä vielä uudelleen.

2 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Vihreästä Vyyhdistä löytyy sormikaspuikkoja bambuisena tai voi olla että ruusupuisena. En katsonut kauhean tarkkaan messuilla. Ovat aika hauskan näköiset, kun ovat vähän niin kuin pitkät hammastikut (vain 10 cm pitkät). Kivoja olette askarrelleet ja sinä neulonut.

10:50 ip.  
Blogger Minna said...

No niin tilaus lähti jo...

11:47 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home